Nistilä

Tämä maaseututalonen yllätti todella. Piha kasvaa heinää, kuisti kasvaa hiirenpapanaa, kaikkialla vallitsee selvä autius. Kuitenkin, kun tuvan oven avasi, iski vastaan aivan turhan lämmin henkäys. Tuvan sähköpatteri oli päällä, vaikka jo tuvastakin näki, ettei täällä ollut käyty aikoihin. Joulukuu 2002 oli jäänyt kalenteriin, kuulostaisi potentiaaliselta.

Alunperin kyseessä on ollut pienviljelystila, jonka emäntä oli terveydentilan huononemisen takia saanut sittemmin eläkepaperit. Viimeksi talossa oli silti ilmeisemmin asunut nuorempi mieshenkilö, joka oli jättänyt jälkeensä tyhjiä pulloja, järjettömän määrän tupakantumppeja ja jotain pillereitäkin. Siitä nimeksi Nistilä. Mutta kuka maksaa sähköt?

Vierailtu syyskuussa 2009.