Edin mökki

Syksyllä 2009 ajelimme pientä metsätietä, todellakin keskellä ei mitään. Pelkkiä pieniä ruohottuneita peltoja ja sankkoja metsiä sisältäneen pitkän taipaleen jälkeen tien toisella puolella oli jokin harmaaa rakennus, joka sai melkein ajamaan ohi. Pysähdyimme kuitenkin. Harmaa rakennus oli vanha talli/lato, mutta samassa pihapiirissä puskien keskellä pilkotti myös navetta ja pienen pieni mökki. Mökin kuisti oli melkoisen romahtanut ja ulkopuoli harmaa ja rapistunut, mutta sisällä oli yllättävän ehjää. Lisäksi sisustaan kätkeytyi erästä elämäntarinaa.

Mökissä oli asunut uskonnollinen pieni perhe. Vanhemmat ja yksi poika, ja pojan jäljiltä löytyi niin kirjeitä jumalan rakkaudesta kuin kuitteja sairaalakäynneistä ja maksamattomista laskuista. Sittemmin poika lienee asettunut aloilleen ja mennyt naimisiin. Mökissä on kasvatettu ainakin lehmiä ja tuotettu maitoa, myös hevonen tai hevosia on ollut. Toki hevonen on ollut välttämätön liikkumaväline, sillä talo on tosiaan sijainnut etenkin vanhalla mittapuulla susirajan takana.

Vierailuaika syyskuu 2009