Unohdettu koulu

Pieni koulu löytyi sattumalta. Etsiskelimme ihan toista rakennusta, ja ruohottuneen pihan perästä pilkottanut punainen seinä kiinnitti huomion. Luulimme ensin löytäneemme sen mitä etsimme, mutta ikkunasta vilkaisu kertoi, että rakennuksen yhdessä huoneessa on puolapuut. Koulu siis. Ja niin unohdettu, että edes kaikkitietävä Google ei tiennyt siitä mitään. Koulun tiloihin oli varastoitu tavaroita, mutta tuntui, että nekin oli paikalle tuomisen jälkeen unohdettu.

Koulun rakennustarpeet ovat peräisin erään armeijapäällikön asunnosta, ja siksi koulu ei ulospäin näytä perinteiseltä koululta. Koulutyö on alkanut syksyllä 1928. Rakennuksessa oli alunperin luokkahuone, opettajan asunto, opppilaseteinen ja keittolahuone sekä yläkerrassa käsityösali. Myöhemmin yläkertaan tehtiin vielä alakoulun opettajan asunto. Koulun alkutaipaleella opettajat vaihtuivat usein todennäköisesti siksi, että kylälle ei tullut sähköä. Koulun toiminta lakkautettiin vuonna 1967, kun koulupiiri yhdistettiin viereisen koulupiirin kanssa. Opettajan asunnossa on ilmeisesti joku asunut vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin.

Vierailtu elokuussa 2008